Keltsi leikattiin eilen. Päätöksen toimenpiteestä tein oikeastaan jo silloin, kun tuon koiran hankin. Tai esitin omat toiveeni minulle tulevasta pennusta. En halunnut jalostusyksilöä, vaan kaverin harrastuksiin sekä arkeen. Yhdet juoksut ehti olla ja niiden jälkeen melkoisen kova valeraskaus, mikä tuskin olisi ajan mittaan ainakaan helpottanut.
Maanantaina Anjalan eläinlääkäriasemalle, vinkistä kiitokset kouvolalaisille koirakavereille. Olihan äärimmäisen hyvä klinikka ja Keltsin operoinut lääkäri Pajulahden Hannu teki minuun vaikutuksen karsimaattisella sekä kokeneella persoonallaan. Nukutusaine pistettiin samantien, kun saavuttiin paikalle ja meitä käskettiin tehdä pihalla pieni lenkki. Onneksi pysyttiin ihan pihapiirissä, koska aine alkoi vaikuttaa tosi nopeasti ja kauemmaksi lähdettyä olisin varmasti saanut kantaa potilaan takaisin sisään. Itse toimenpide kesti vain puolisen tuntia, mutta alkuvalmisteluihin meni enemmän aikaa. Samoilla nukutuksilla otettiin myös kasa röntgenkuvia (kyynärät, lonkat ja selkä), kun harrastusten vuoksi kiinnostaa tilanne ja vielä ehtii tehdä tarvittaessa lajivalintoihin muutoksia, jos terveys niin vaatii. Keltsi sai operaation jälkeen "heräämispiikin" ja hyvin nopeasti oli takaisin jaloillaan, vaikka pönttö olikin muuten vielä sekaisin, eikä suuntavaisto oikein kohdillaan. Kantoapua oli matkassa, mutta sitä ei tarvittu, kun Keltsiläinen ponkaisi itse suoraan auton takakonttiin. Meinasi vissiin, että täältä on parempi häipyä mahdollisimman nopeasti...
Ennen poislähtöä sain vielä analyysin kuvista. Kaikki näytti kuulemma niin priimalta kuin olla ja voi. Ja minua onniteltiin siitä, miten hyvän (=terveen) koiran olen itselleni saanut. Noh ei nuolaista ennenkuin tipahtaa eli odotellaan niitä virallisia lausuntoja vielä, mitkä voi kokemusten mukaan olla ihan jotain muuta... Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sanoi lapamato.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti