Tänään piti olla viimeinen maneesivuoro, mutta saatiin onneksi jatkoaikaa, vaikka treenipäivä ensi viikolla vaihtuukin. Ei nuo ulkokentät täällä suunnalla todellakaan vielä ole treenikunnossa.
Sivulletulo vaati tänään kaksi yritystä. Ekan teki omatoimisesti, ihan hienosti kyllä, mutta "ennenkuin ehdin kissaa sanoa". Tokalla malttoi odottaa käskyn ja kelpo suoritus. Liikkeestä istumista tehtiin myös vain kaksi, kun jälkimmäinen niistä meni niin nappiin, että jätettiin harjoitus siihen. Maahanmenoissa edistytty ja saatiin uusia läksyjä niiden suhteen. Kaikki avut jätetään pois, mutta koiran vierestä ei vielä poistuta mihinkään. Seuraaminen on tuntunut hetken aikaa tuskalliselta, mutta tänään oli viitteitä jo paremmasta. Jee! Luoksetulon loppuasentoa tehtiin tasan yksi, kun open kommentti siitä oli "Loistavaa!". Loppuun haettiin luoksetulon vauhtia ja pelattiin hetki kahdella pallolla.
Jos välillä tuntuu takkuiselta, tänään tuli taas onnistumisia, joiden avulla jaksaa harjoitella ahkerasti...
Kotonakin sattuu ja tapahtuu. Keltsi keksi keväthangilla kulkureitin aidan yli, kun lunta kasaantunut yhteen kohtaan kunnon kinos. Noh nytpä tulikin suojakelit ja hanki luonnollisesti pehmentyi siitä. Reteesti tuo meni ylityspaikalleen ja oli hyppäämässä aidan yli, kun hanki pettikin takakinttujen alta. Tästä seurauksena jäi killumaan aidan päälle vattastaan. Ei käynyt mitään, mutta vaivihkaa hiippaili tapahtumapaikalta ja enpä ole enää aidanylitysyrityksiä nähnyt. :-)
Kuvia?? Heh, voi Keltsi-parkaa!
VastaaPoistaValitettavasti tuosta aidanylityksestä ei kuvia löydy. Kamera ei tienkään ollut hollilla sillä hetkellä. Kyllä nauratti meitä, kun kuistilta seurattiin. Ja Keltsiä luonnollisesti nolotti, kun hyvä suunnitelma meni mönkään. :D
VastaaPoista