sunnuntai 9. toukokuuta 2010

kaikennäköistä höntsäilyä

Torstaista asti ollaan oltu ihan hissukseen, kun tohtori totesi ärhäkän korvatulehduksen. Lääkkeet on purreet ja koira ihan normaali, joten alkavalla viikolla palaillaan pikkuhiljaa normaalin arkeen. Koesuunnitelmat menikin uusiksi varoaikojen takia, ei se estä meitä enää treenaamasta.

Lauantaina oli melkoisen ankea keli, joten heitettiin kauppareissun yhteydessä tunnin citylenkki asfaltoiduilla kävelyteillä (luxusta kurakelillä!). Pyörittiin Nastolan "keskustassa" pahimpaan ruuhka-aikaan. On tuo niin helppo kaveri, kun ei yhtikäs mikään hetkauta. Lehmänhermoinen tai välillä jopa tuntuu, ettei niitä hermoja ole lainkaan.

Sunnuntaina suunnattiin turistimatkalla Tuomarinkartanoon airisten erkkariin. Keli ei ollut suosiollinen, mutta ihan huomaamatta siellä vierähti useampi tunti. Eikä sittenkään olis malttanut lähteä, mutta pakko, kun illalla vielä MEJÄ-jaoksen kokous. Nähtiin taas monta tuttua karvakuonoa taustajoukkoineen ja moni muu nimi sai tällä reissulla myös kasvot. Yksi reissun tähtihetkiä oli kuitenkin Keltsin pikkusiskopuoli-Wolken tapaaminen - Ihana kakara, minkä olis voinut ryövätä vaikka heti omaan kotiin! Keltsi oli hetken kiinnostunut näytelmien ihmis- ja koirapaljoudesta, mutta aika nopeasti into lopahti ja ilme näytti lähinnä "How boring". Se halusi mielummin mennä auton takaboxiin ottamaan nokkaunet. Minulle ei oikein selvinnyt, mikä oli tuomarin ihannekoiratyyppi. Pää tuntui olevan "se juttu", mistä lähes jokainen sai jotakin kommenttia arvostelussaan. Ja ilmeisen pientä piti olla, kun moni sai maininnan liian maskuliinisesta olemuksesta? Mitähän olis tapahtunut, jos Keltsi olis marssinut kehään? Sehän olis näyttänyt lähinnä niiltä legendaarisilta Itä-Saksan kuulajoukkueen naisilta varmaan hänen silmissään... ;D

Illan myöhäisinä tunteina tupsahti vielä kutsu 30.5. MEJÄ-kokeeseen. Sinne siis tähtäin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti