Keltsi on ollut "vähän outo". Kiitos osaavampien koiraihmisystävien (oikea sanahirviö) sain vinkin siitä, että kannattaa tarkistuttaa korvat. Ettei vaan korvatulehdusta. Tänään käytiin Kouvolassa klinikalla. Lääkäri tutki korvat. Oikean kohdalla totesi jo, että "Juu onhan täällä pientä". Sitten vasemman vuoro... Sen kohdalla kommentti olikin jo tyyliin "Ohhoh, onhan ärtynyt". Oli todella töhnäinen, märkä ja ärtynyt syvemmältä. Sai ensiapuna kolme piikkiä (kipulääke, joku kortisonipitoinen kutinaa hillitsemään sekä eka antibioottisatsi) ja kotiinviemiseksi lääkekuurin. Veikkasi, että parissa-kolmessa päivässä on oireet ohi, mutta suunnitelmat meni nyt uuteen uskoon. Kilpailu- ja koekielto 29.5.2010 saakka. Noh tärkeintä kuitenkin, että syy/selitys löytyi osin hieman outoon käytökseen ja saadaan hoidettua vaiva pois päiväjärjestyksestä!
Juu ja Keltsi joutui taas kerran laihikselle, kun punnattiin klinikalla. Kilo ylimääräistä on ilmestynyt jostain. Vai lieneekö syynä tottiksen nakkipalkat? ;)
Noh matkalla ilmaantuikin sitten toisenlaista ongelmaa. Meidän ajoneuvo alkoi käyttäytyä varsin kummasti. Kotosalla diagnoosi, että taitaa olla vesipumppu mennyt. Sekin vielä. Huoh. Nyt on auton lähtölaskenta alkanut, kun joka tapauksessa tarvittaisiin vähän käytännöllisempi menopeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti