possua etsimässä

Aamutuimaan saimme treeniseuraa, kun Saidi ja Apu & Veke sekä Pauliina ja Melli ajelivat Säyhteelle. Suunnattiin kodalle, missä tallottiin pari jälkeä vanhenemaan ja tehtiin niitä odotellessa esineruutua. Keltsi on ihan alkutekijöissään tuossa, kun ei omat taidot yksistään riitä sitä edes opettamaan.

Ensimmäisenä omalla narupallolla niin, että Saidi piti koiraa kiinni ja kävin viemässä pallon, minkä jälkeen paluu koiran luo ja lähetys. Hapuilua sekä takkuilua. Sitten lainattiin Mellin pientä pehmopossua ja oma narupallo oli piilossa taskussa palkkana. Vaihtari, kun toi possun. Tämä toimi minusta paremmin. Välissä konkarit tekivät esineruutua ja lopuksi vielä pari kertaa Keltsille possun haku ruudusta. Loppupalkkana aamusapuska. Nyt syttyi pieni toivonkipinä, että ehkä mekin tuo esineruutu vielä joskus voidaan oppia. Vaatii vaan treeniä. Ja myös itselle eli kiinnitettävä huomiota oikea-aikaisiin käskyihin, kehuihin, kiitoksiin, tässä vaiheessa vielä karkuunpäin menemiseen jne.

Tänään ei menty jäljelle lainkaan. Yritän nyt rauhoittaa mejä-koetta edeltävää aikaa jäljen osalta, etten sotkisi koiran päätä kovin monilla erilaisilla jälkitreeneillä. Voi olla ylivarovaisuutta itseltä, mutta ihan alkutaipaleella tässä jälkihommissa vielä ollaan. Otetaan nyt esineruutua sekä keppien ilmaisua treeneissä. Sunnuntaina oiskin seuraavat kimppatreenit.

edit
Illalla mökillä, missä minkit yms. ovat tehneet tuhojaan, joten loukku viritetty. Saunaan kuulin tutun, mutta kovin vihaisen haukun. Keltsi oli mennyt tarkistamaan loukkua ja sinne olikin sulloutunut täyskokoinen supi (En tajua, miten ihmeessä se oli sinne itsensä saanut ängettyä?!). Siellä tuo vihaisena vahti saalista ja supi tietysti sähisi paniikissa loukun sisäpuolella. Sitkeästi vahti siihen asti, kunnes ihmisväki ehti loukun luo tilanteen tarkistamaan. Mutta ihmeen hyvin malttoi tulla passista pois, kun komensi. Parempi onkin, ettei liian tuttavalliseksi noiden kanssa käy, eikä jäljelläkin singahda jokaisen riistaeläimen perään...

verisillä jäljillä

Päästiin tositoimiin, kun eilen veretetyt jäljet olivat vanhentuneet vuorokauden verran. Tillolassa on samat (tai lähes samat) treenijäljet käytössä koko kesän. Paljon erityyppisiä, missä sitten koirat vaihtuvat viikottain ja toki aina katsotaan myös kunkin koiran tarpeisiin sopiva jälki. Tänään tuuli jonkin verran ja aamulla pyyhkäisi kunnon rankkasade (vettä tuli hetkessä 28mm!) tienoon yli. En tiedä, miten se jälkiin vaikutti?

Meillä oli jälki, millä mittaa n. 500m. Nyt lähti matkaan heti alusta asti juuri sopivaa vauhtia. Kerran jouduin ekalla osuudella huomauttamaan, kun teki tarkistuskierroksen yhden kuusen ympäri ja huomasi sitten perässä kävelevän "armeijan", joita olisi pitänyt lähteä ilman muuta moikkaamaan. Hetkellisesti unohti, mitä oltiin tekemässä. Mutta hyvin jatkoi työtään siitä eteenpäin ja loppumatkalla ei enää tarvinut huomautella. Teki matkalla niitä omia, pieniä tarkistuspistojaan lähimpien puiden tms. ympäri, mutta palasi aina takaisin jäljelle. Makaukset merkkasi tarkoin haistelemalla ja jatkoi niistä omatoimisesti matkaa eteenpäin. Kaadolla odotteli tällä kertaa hirvensorkka plus extrana sen alle piilotettuna iltasapuska umpinaisessa rasiassa. Tutki sorkkaa tarkoin, mutta huomasi sitten rasian ja ahneus (tai nälkä) voitti. Täytyy nyt hyödyntää tuota ruokapalkkaa myös mejässä ja toisaalta leikkiä sorkalla kotona, että siitä tulisi jotakin palloon/keppeihin verrattavaa. Syötiin kaadolla sapuska kaikessa rauhassa ja leikittiin hieman sorkalla ennen autolle menoa.

Tänään oli vaihteeksi kiva, kun mukana kulki ihmisiä, jotka eivät koskaan aiemmin nähneet Keltsiä jäljestämässä. Sai taas vähän erilaista katsontakantaa. Koiruus sai kiitosta siitä, kun ajaa jälkeä tosi maavainuisesti. Itse asiassa sanoivat, etteivät ole aiemmin nähneet isoa koiraa, mikä kulkisi noin tarkasti nenä maassa. Huomautettavat asiat olivat (yllättäen) minuun liittyviä eli liinatyöskentely jne. Siinä onkin opettelemista, kun mejä niin erilaista pk-jälkeen verrattuna. Yhteenvetona saatiin varsin kannustava kommentti, että kokeeseen vaan kokeilemaan. Tosi kiva, koska tänään oli tullut sähköpostiin koekutsu. Saatiin siis paikka. Mukava myös siinä mielessä lähteä mukaan, että vaikka viime viikolla oli ihan ok (kun piti tehdä päätös kokeeseen ilmoittautumisesta, huonolla suorituksella en ilmoa olisi tehnyt), oli tänään vielä moninverroin parempi. Noh, kyllä tässä ehtii vielä monta kertaa mennä asiat pieleen tai viimeistään sitten kokeessa, mutta yrittänyttä ei laiteta. Toisaalta eipä meillä ole mitään hävittävääkään.

Itselle suuri ilo on jo se, kun lähdetään treenaamaan jälkeä ja koira syttyy jo pelkästään siitä, että kaivetaan jälkivaljaat + liina esiin. Mieluisaa puuhaa nuo nenähommat ja tasan tarkkaan tietää, mitä ollaan menossa tekemään. Vaan päivästähän tuo tekeminen on kiinni ja se suoritusvarmuus on kehittämiskohde. Enkä kyllä tiedä saako sitä ikinä 100% varmaksi terroristin kanssa? ;-)

kaikennäköistä puuhaa

Keppitreenejä jatkettu hyötyliikunnan lomassa. Tuntuis toimivan tämä metodi. Tai ainakin tosi nopsaan ja hyvin honannut, mistä kyse. Innolla odotan, että päästään jatkojalostamaan oppeja maastoon. En ole tosin ajatellut vaatia sen kummempaa ilmaisua kuin ottaa kepin suuhun ja antaa sen minulle.

Pienimuotoisesti tokoiltu kotipihassa. Otin ruutua sekä luoksetuloa ja siitä pysäyttävänä liikkeenä seisomista. On ihan uskomaton voima pallolla treeneissä! Ihan erilailla tulee vauhtia tekemiseen kuin minkään namun kanssa. Täytyy kyllä hyödyntää palloa kaikessa tekemisessä, missä suinkin vaan osaan ja pystyn. Tuota tokoilua aiotaan myös jatkaa, vaikka juuri jostakin forumilta luin, miten pk-rotuisella koiralla pitäisi keskittyä rodunomaisiin harrastuksiin, eikä treenailla tokoa matalassa vietissä. Huoh.

Huomiset treenijäljet veretetty Tillolan maastoihin. Tuolla mäyrisporukan treeneissä on myös se periaate, että kaikki osallistuu jälkien tekoon, mutta kukaan ei aja omatekemäänsä jälkeä. Yhtään en siis tiedä, mikä meitä huomenissa odottaa.

Tänään kävi Vauhti-Raksun auto ja nyt pakastearkku pullistelee sen seurauksena. Ruokaremontti on käynnissä eli pikkuhiljaa siirrytään mahdollisimman luonnonmukaiseen sapuskaan ja unohdetaan nappulat. Tai niitä ei enää muutamaan viikkoon syöty, vaan uusiin eväksiin on jo totuteltu, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus laajentaa skaalaa.

Ensi viikolla ollaan lähdössä uusiin seikkailuihin. Tie vie vesiriistaharjoituksiin. Ajatus Keltsiläisen mukaanottamisesta sorsametälle elää yhä, eikä sitä olla hautaamassa. Ainakaan vielä. Katsotaan sitten 20.8. jälkeen tilannetta uudemman kerran, miten siinä sorsastuksessa oikeastaan kävi.

omatoiminen treenaaja

Tällä viikolla on treenailtu keppien ilmaisua. Hevosia ruokkimaan mennessä olen tipauttanut salaa 1-2 jälkikeppiä metsätielle. Katsonut jonkun maamerkin, mistä muistan sijainnin. Takaisin tullessa sitten tsekattu, miten niitä löytyy ja palkannut ilmaisuista. Eilen matkassa oli vain yksi, minkä tipautin viimeiseen mäkeen ennen laidunta. Tämän jälkeen jatkettiin matkaa ja laskin koiran irti. Käytiin ruokkimassa hevoset ja oltiin lähdössä kävelemään takaisinpäin, kun törmättiin naapuriin, jonka kanssa jäin juttelemaan. Keltsiläinen touhusi omiaan lähistöllä. Vähän ajan kuluttua sitä ei näkynyt. Oli mennyt palan matkaa kotiinpäin ja tuli sitten sieltä jälkikeppi suussa! Tuossa mäellä sahataan parhaillaan polttopuita, joten jos jonkinnäköistä risua sekä keppiä piisaa. Mutta ilmeisesti pyykkikorissa hikisukkien joukossa on omiin jälkikeppeihin tarttunut niin ainutlaatuinen haju, että se erottui joukosta jo matkan päästä ja löytyi ihan omatoimisesti.... Ei hitto!

Tänään laitettiin ilmoittautuminen elämän ekaan mejä-kokeeseen. Elokuun alussa olisi Orimattilassa. Miettinyt itsekseni, että tavoite = hyväksytty tulos. Ja kaikki siitä yli = tavoitteen ylittyminen. Nyt jännätään, että mahdutaanko mukaan ja sen jälkeen alkaakin sitten itse kokeen jännääminen, jos mukana ollaan. Huh.

Aikainen lintu madon nappaa

Kiva treeniaamu. Saidi tuli klo 8 Apun & Veken kanssa Säyhteelle jälkeä treenailemaan. Suunnattiin kodalle, missä maasto kerrassaan ihanteellista ja lääniäkin piisaa. Oman haasteensa toki tuo riistarikkaus. Keltsin kanssa keskityttiin kulmaharjoituksiin, kun olin aiemmin valitellut, etten ole niihin täysin tyytyväinen.

Saidi teki meille suht lyhyen jäljen, missä pari kulmaa sekä jana. Ekan kerran kokeiltiin myös keppiä, ihan lähellä jäljen loppua. Jana meni ok. Ja niissä kulmissakaan ei ollut kyllä nyt mitään ongelmia! Ainoa ongelmatilanne ilmaantui, kun mäen päällä tuuli kääntyi vasten ja joku jälki (ihminen? eläin?) ristesi hyvin läheltä meidän jälkeä. Keltsi lähti seuraamaan väärää jälkeä ja ihan kivenheiton päässä olikin sitten makuu (mejä-kokeen). Näinköhän veri yhä haisi, vaikka kokeet olivat jo 7.6.?! Noh siitä sitten selvittiin kuitenkin oikealle jäljelle ja loppumatka meni ok. Myös kepin ilmaisi! Sen verran yllättäviä juttuja tuli tuossa matkalla eteen, että Saidi teki vielä toisen vastaavanlaisen jäljen. Janan kera sekin, mutta ilman keppiä. Välissä käytiin Apun & Veken kanssa jäljellä. On kyllä tosi opettavaista ja mukavaa seurata koiria, jotka homman jo osaa! Viimeisenä käytiin Keltsin kanssa ajamassa vielä toinen jälki ja se sujui kommelluksitta. Kulmissa ei kyllä tämän päivän perusteella ole mitään ongelmaa, eikä keppien ilmaisunkaan pitäisi sitä tulla tuottamaan.

Treenien päätteeksi laskettiin koirat irti ja saivat kirmata sydämen kyllyydestä. Nahkapojat olivatkin tosi mieluisaa seuraa Keltsiläiselle, kun samankokoisia ja samanlainen tyyli myös leikkiä. Tykkäävät juosta ja kisailla.

Suurkiitos treeniseurasta! Kivempaa jälkihommatkin porukassa kuin yksistään. Ja Keltsiläinen otti kunnon unet kuistilla, kun oli niin hirmuisen kiva jäljestää sekä touhuta Apun & Veken kanssa.

Kotosalla keittiössä otettiin vielä muutama kepin ilmaisu. Nätisti otti häiriöttömässä tilassa kepin suuhun ja toi minulle.

Ei työ tekemällä lopu

Tänään käytiin ajamassa eilen veretetty jälki. Aurinko porotti ja melkoinen helle, kun klo 17 marssittiin Kuivannon metsään. Keltsiläisen jälki oli lyhennetty (mittaa ehkä 300 - max 400m) AVO-luokan jälki eli lähtö, kaksi makuuta ja kaato. Jälki oli vanhentunut n. 21-22h.

Lähti liikkeelle tosi hitaasti ja teki jopa liian tarkkaa työtä ekalla osuudella. Olin suorastaan ihmeissäni, onko minulla mukana sama koira, joka tuppaa yleensä metsässä porhaltamaan vähän turhankin kovaa vauhtia?! Kokeilimme matkalla, miten valtaisat kehut vaikuttavat koiran työskentelyyn. Intoutuuko niistä ja lyö uuden vaihteen silmään? Ei. Pikemminkin häiriintyi ja oli sen näköinen, että "voitteko olla hiljaa, kun teen töitä". Tästä viisastuneena pitäydyttiin loppumatka hillityissä kiitoksissa aina, kun niille aihetta tuli. Harkoissa, kun niitä voi jakaa sekä hyödyntää, kokeessa ei. Makuiden merkkaus ok (nuuhkutteli tarkoin, ei sen kummempia temppuja). Yhdessä kohtaa olin varma, että nyt hukka meidät peri, mutta jälki kulkikin riistapolun yli. Tarkisti molempiin suuntiin pätkän, mutta palasi takaisin jäljelle ja jatkoi matkaansa. Loppua kohti petrasi menoa "kuin sika juoksuaan" ja kolmas osuus kaadolle tultiin varsin mallikkaasti. Sen draivin, jos ottaa heti alusta asti niin avot.

Oppaana sekä ohjaajan henkisenä tukena toimi Petra (Suurkiitos!). Oli tosi hienoa saada ärimmäisen kokenut ja pätevä mejä-ihminen matkaan, joka omaa vielä ilmiömäisen kyvyn lukea koiraa. Sanoi, että heti lähdön jälkeen Keltsi oli jotenkin ihmeissään/hämillään olevan näköinen (häntä kuulemma paljasti). Näinkö veri oli syynä, kun kuukauteen ei olla verijäljellä oltu? Vai hellekö oli puristanut ylimääräiset mehut koirasta? En tiedä. Jälkityöskentely on hyvää ja Keltsi tietää tasan tarkkaan, mitä jäljellä tehdään, mutta suoritusvarmuus on se juttu, missä vielä kehitettävää. Ja sitä ei varmasti tule kuin kokemuksen sekä rutiinin myötä. Hyvänä päivänä pystyy saamaan varmasti tosi hyvänkin tuloksen ja vastaavasti huonona voi ihan yhtä hyvin tulla se hukka. Mutta kokeeseen menemiselle ei sinänsä mitään estettä/riskiä. Ihan miten nyt haluaa edetä.

Ilmoittautumisaika päättyy ensi viikolla. Jos keli tästä viilenee niinkuin ennustettu voisi tehdä vielä yhden harkkajäljen (vaikka lyhyemmänkin) ja päättää sitten siltä pohjalta. Mieli tekisi kyllä lähteä mukaan ihan sillä periaatteella, että tavoite = hyväksytty tulos. Ja kaikki siitä yli = tavoitteen ylittyminen. Kokeessa kuitenkin näkisi ihan eri tavalla tuon kokonaisuuden, missä mennään ja mitkä osa-alueet vaativat vielä treeniä. Ei työ tekemällä lopu sanonta pätee varmasti myös koiran kanssa treenaamiseen. Tässä(kään) lajissa ei voi varmasti koskaan kaikkea osata tai täydellinen olla, joten sitä päivää perfektionistinkaan on ihan turha odotella. Mietitään siis...

Missä on tahtoa, siinä on tie

Tänään oli ohjelmassa koiraurheilua ilman koiria. Toisin sanoen kävimme verettämässä huomisia harjoitusjälkiä. Ei mitään täys'mittaisia, mutta sellaisia 200-400m vähän koirasta riippuen. Ja nyt jo sain mahdollisuuden harjoitella kompassia käytännössä, kun yksi jäljistä oli piirretty karttaan kokonaisuudessaan ja siitä piti tehdä tuollainen pidempi. Hyvin onnistui suuntien ottaminen sekä matkan mittaaminen. Ehkä minäkin jotain olen oppinut, vaikka etukäteen tuskaiselta tuntui tuon kapistuksen opettelu. JEE!

Huomenna lähdetään sitten koirien kanssa tositoimiin. Jännityskertointa tuo lisää se, että jäljet ajetaan koemaisesti eli kukaan ei aja omatekemäänsä (tai edes sellaista, missä ollut mukana suunnistamassa), vaan katsotaan, mitä eteen tulee ja koiraan on pakko luottaa 100%:sti. Noh on ne sentään avomerkattuja, joskin eipä siinä matkan varrella ehdi hirmuisesti puita kyttäilemään.

"Missä on tahtoa, siinä on tie" eli kyllä tämä kaksikko vakavissaan mejä-kokeisiin tähtää. Meille huominen on tietyllä tapaa "testijälki". Petra lähtee mukaan jäljelle oppaan roolissa ja saa antaa rehellisen arvion siitä, miten kaukana kokeista mahdetaan olla hänen mielestään. Mikä sujuu, mikä vaatii vielä treeniä? Syksyllä jo vai kenties vasta ensi keväänä? Huomisen jälkeen ollaan toivottavasti viisaampia, miten edetään.

Säyhtee vaikenee, mutta vain hetkeksi.