Keppitreenejä jatkettu hyötyliikunnan lomassa. Tuntuis toimivan tämä metodi. Tai ainakin tosi nopsaan ja hyvin honannut, mistä kyse. Innolla odotan, että päästään jatkojalostamaan oppeja maastoon. En ole tosin ajatellut vaatia sen kummempaa ilmaisua kuin ottaa kepin suuhun ja antaa sen minulle.
Pienimuotoisesti tokoiltu kotipihassa. Otin ruutua sekä luoksetuloa ja siitä pysäyttävänä liikkeenä seisomista. On ihan uskomaton voima pallolla treeneissä! Ihan erilailla tulee vauhtia tekemiseen kuin minkään namun kanssa. Täytyy kyllä hyödyntää palloa kaikessa tekemisessä, missä suinkin vaan osaan ja pystyn. Tuota tokoilua aiotaan myös jatkaa, vaikka juuri jostakin forumilta luin, miten pk-rotuisella koiralla pitäisi keskittyä rodunomaisiin harrastuksiin, eikä treenailla tokoa matalassa vietissä. Huoh.
Huomiset treenijäljet veretetty Tillolan maastoihin. Tuolla mäyrisporukan treeneissä on myös se periaate, että kaikki osallistuu jälkien tekoon, mutta kukaan ei aja omatekemäänsä jälkeä. Yhtään en siis tiedä, mikä meitä huomenissa odottaa.
Tänään kävi Vauhti-Raksun auto ja nyt pakastearkku pullistelee sen seurauksena. Ruokaremontti on käynnissä eli pikkuhiljaa siirrytään mahdollisimman luonnonmukaiseen sapuskaan ja unohdetaan nappulat. Tai niitä ei enää muutamaan viikkoon syöty, vaan uusiin eväksiin on jo totuteltu, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus laajentaa skaalaa.
Ensi viikolla ollaan lähdössä uusiin seikkailuihin. Tie vie vesiriistaharjoituksiin. Ajatus Keltsiläisen mukaanottamisesta sorsametälle elää yhä, eikä sitä olla hautaamassa. Ainakaan vielä. Katsotaan sitten 20.8. jälkeen tilannetta uudemman kerran, miten siinä sorsastuksessa oikeastaan kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti