ja sama savoksi eli Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toisin sanoen kai se on pakko siirtyä itsekin nykyaikaan ja alkaa perehtyä bloggailun saloihin, kun kaikki muut tätä jo tuntuu harrastavan. Toisaalta voisihan tässä olla itselle myös se hyöty, että vanhat tapahtumat pysyvät paremmin mielessä vielä vuosienkin päästä.
Pääroolia näissä tarinoissa tulee esittämään joka tapauksessa airedalenterrieri "Keltsi". Ja mitä yhtään koiraa sekä tätä yhteiselon alkutaivalta muistelen, tulee päiväkirjamerkintöjä värittämään varmasti arkielämän realisimi, komedia sekä draama. Toivottavasti ei kuitenkaan selkeä horror.
Yritän olla ahkera kirjoittaja, mutta aika näyttää, miten tämän lupauksen kanssa käy...
Tähän loppuun lienee syytä kirjoittaa lyhyt historiikki siitä, mistä/miten tähän päivään on tultu. Koiraihminen olen ollut aina, mutta olosuhteiden pakosta oman hankkiminen on venynyt näin pitkään. Vuoden 2008 vaihtuessa alkoi tuntua, että nyt on oikea aika. Vaikka olen impulsiivinen ihminen, isot päätökset harkitsen tarkoin ja koiran hankkiminen on juuri sellainen. Myöskään päätös rodusta ei syntynyt silmänräpäyksessä. Päinvastoin. Selvää oli, että koiran pitää olla koiran kokoinen ja palveluskoiraoikeudet omaava. Tein listan itseäni kiinnostavista roduista. Selailin rotujärjestöjen sivuja, luin kirjoja + lehtiä, lueskelin rotuaiheisia foorumeja, surffailin kasvattajien sivuilla jne. Taktiikkanani oli eräänlainen "pudotuspeli" eli yksi kerrallaan viivasin listalta yli niitä rotuja, jotka eivät syystä tai toisesta tuntuneet itselle sopivilta. Lista lyheni pikkuhiljaa ja lopulta finaalissa oli enää kolme vaihtoehtoa: saksanpaimenkoira, suursnautseri ja airedalenterrieri. Viimeksi mainittu oli minulle vierain, mutta alkoi päivä päivältä kiehtoa enemmän ja enemmän. Rotumääritelmän kohta Airedalenterrieri on avoin ja luottavainen, ystävällinen, rohkea ja älykäs. Aina valpas, ei aggressiivinen, kuitenkin peloton. kuullosti juuri siltä, mitä omalta koiraltani odotan/toivon. Mutta mistä ihmeestä näitä oikein löytyy? Lähestyin lähistöllä asuvaa kasvattajaa, jolta sain vinkin Energetics-kasvattajanimen alle syntyneestä pentueesta.
Ensimmäinen kosketus tähän C-pentueeseen tapahtui 10.8. Inkoossa, kun pennut olivat luovutusikäisiä. Osa oli lähtenyt jo omiin koteihinsa, jäljellä oli enää 5 pentua. Ja tästäkin joukosta Diego oli lähdössä omaan kotiinsa juuri samaisena päivänä. Oli antoisaa nähdä tuolla reissulla useampi, eri-ikäinen airis. Paikalla oli mummo-Oona, äiti-Hippa sekä vierailevana tähtenä Diegon perheen vanhempi uros Elmeri ja tietysti C-pennut. Isäpappaa ei luonnollisesti näkynyt, kun asustelee tuolla Saksanmaalla, mutta Othellon meriitteihin olin ehtinyt tutustua jo netin välityksellä.
Niin siinä sitten kävi, että asia sai sinetin Inkoon reissulla. Airis se on oltava ja mieluiten juuri tästä pentueesta! Näyttelyihminen en ole, joten toiveena oli saada kolmikosta harrastuksiin sekä arkeen sopiva kaveri ilman näyttelypaineita. Keltsi valikoitui näillä kriteereillä joukosta. Syyskuun alussa se tuli taloon 11 viikon ikäisenä. Tässä vaiheessa pentu muistutti lähinnä ajokoiran ja cockerspanielin risteytystä noin ulkoisesti. Seuraavalla viikolla haettiin ensimmäinen rokotus ja päästiin aloittamaan pentukoulu.
Käytiin paljon erilaisissa paikoissa (kaupungilla, minun työpaikalla, raveissa, tapahtumissa jne.), missä paljon ihmisiä sekä toisia koiria. Toko-kipinä syttyi pentukoulussa ja koko syksy-talvi treenailtiin ahkerasti, parhaimmillaan 2-3 krt/vko plus tietysti omatoimiset treenit tähän päälle. Muutamaan valmennukseenkin päästiin mukaan, vaan kyllä siellä maajoukkueessa kisaavien valvovan silmän alla tuli olo, ettei me osata yhtikäs mitään. Agilityhallilla käytiin jokunen kerta höntsäilemässä talven pimeinä iltoina. Keväällä 2009 uskaltauduimme vihdoin myös Lahden Käyttökoirien tottistreeneihin.
Kesää kohden toko-/tottisrintamalla hiljenenee, mutta pistetään nyt paukkuja maastolajeihin. Suomen kesä on hieno, mutta niin valitettavan lyhyt. Ihan noviiseja ollaan tällä saralla, mutta jälki tuntuisi ainakin tässä vaiheessa ylivoimaisesti mielekkäimmältä maastolajilta. Mejään olemme ehtineet jo hurahtaa ja tällä viikolla alkaa metsäjälkikurssi Kouvolan Palveluskoirien riveissä. Eiköhän näissä riitä puuhaa meille koko kesäksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti