Jos tuo koirien rukous kuultaisiin, veden sijaan taivaasta tulisi tosiaan varmaan luita...
Nälkä kasvaa syödessä, sanotaan ja se pätee myös koiratreeneihin. Ainakin minun kohdalla. Perfektionismi kuuluu myös luonteenpirteisiini (olkoon sitten hyvä tai huono asia?), joten haluan tehdä asiat niin hyvin kuin ikinä osaan/pystyn ja tavoitella täydellisyyttä. Ei siis yllätys, että tänään iski hirmuinen hinku tehdä pieni jälki jo päivällä tuohon omalle pellolle (kun ns. helppoja jälkiä voi alussa treenata vaikka päivittäin). Vaan sääherra päätti toisin ja tyrkkäsi taivaasta vettä ihan koko päivän.
Keltsi sai tänään oppitunnin hevosten kunnioittamisesta. Tosi hienosti se on niiden kanssa ollut, ei rähise, varoo jne. "Vanhat peräkammarin pojat" siirrettiin toiseen tarhaan ja menin viemään niille päiväheiniä katokseen kulman taakse. Keltsi ilmestyi jostain hyvin "reteen" näköisenä paikalle. Siis tarhan sisäpuolelle. Vaan Ville-ruuna on hyvin oman arvonsa tunteva herra ja oli toista mieltä koiran saapumisesta paikalle. Kääntyi koiraa kohti, laittoi korvat niskaan ja hyökkäsi sitä kohti. Ei se oikeasti vihainen ole, mutta uhittelee kyllä mielellään. Ja juurikin ruoka-aikaan. Kyllä sai Keltsi jalat alleen ja häntä suorana paineli aidan alta karkuun. Pikkaisen nauratti, kun tulin katoksen takaa ja näin koiruuden istuvan hyvin nolon näköisenä aidan ulkopuolella. Naamalla oli sen näköinen ilme, "Tässähän mä olen koko ajan istunut...". Noh olihan oikein hyvä kurinpalautus hevosilta ja muistaa varmaan taas pitkän aikaa, ettei tarhaan ole mitään asiaa. Ja ei tullut tällä kertaa komennus meikäläiseltä edes, jee.
Illaksi vesisade loppui ja pääsin kuin pääsinkin tallomaan jäljen pellolle. Maa oli sateen jäljiltä kostea ja tuuli puhalsi suhteellisen navakasti lännestä. Tein noin 50 askeleen suoran jäljen myötätuuleen. Namu jokaiselle askeleella, eikä pellolla pelkoa muurahaisista. Lähtöön sekä maaliin laitoin muutaman makupalan kasan. Vein koiran lähtöpaalulle ja rauhoituimme hetken. Sen jälkeen käsky "jälki" ja matkaan. Hyvin sekä varmasti tuo lähti taas ajamaan. Vauhtia oli huomattavasti vähemmän kuin eilen metsässä ja ajoi koko jäljen hyvin tarkasti. Jopa hitaasti. Jokunen namukin matkalta upposi parempiin suihin. Maalissa sitten kunnon kehut ja pallon heittelyä. Jäin miettimään, olisiko parempi välillä ajaa jälkeä pellolla ja välillä metsässä, kun odotettavissa, että vauhtia voi tulla metsässä vähän liikaakin? Ja toisaalta pelkästään pellolla jälkeä treenaavilla tulee kuulemma (näin sanoivat kouluttajat) ongelmia maastossa, kun aika ei riitä niin tarkkaan työskentelyyn. Täytyy nyt ihmetellä ja konsultoida viisaampia. On tää vaikeaa, kun ite ei osaa, mutta koiraa pitäisi viedä eteenpäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti