Väsyneet, mutta onnelliset

Siinäpä ne päälimmäiset tunnelmat. Tänään oli ohjelmassa Kymenlaakson kanakorien järjestämä mejä-päivä ja reissu venähti loppupelissä 9h mittaiseksi. Mutta olihan antoisa päivä!

Päivän vetäjänä oli pitkänlinjan mejä-harrastaja sekä koetuomari Tuula Pekkalin. Alunperin 1,5h mittaiseksi kaavailtu teoriaosuus kesti yllättäen paljon pidempään, kun asia oli tosi mielenkiintoista ja aktiivista porukkaa mukana. Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin käytännön harjoitusten pariin.

Harjoitusjäljet tehtiin niinkuin ne kokeessakin tehdään. Ensimmäisenä jokaiselle osallistujalle lyötiin käteen kompassi + kartta, mihin jälki piirretään. Tehtävänä oli piirtää AVO-luokan jälki kahden makuun (kulmissa) sekä loppukaadon (hirvensorkka palkkana) kera, joskin mittaa harjoitusjäljelle vain n. 150m. Suunnistaminen ei todellakaan vahvimpia kompetenssejani, mutta kompassin käytöstä selvittiin kunnialla kurssikavereiden avustuksella. Jälki vedetttiin maastoon koemaisesti eli ensimmäisellä kierroksella kukin suunnisti sekä merkkasi piirtämänsä jäljen, seuraavassa vaiheessa veretys ja näkyvien merkkien vaihtaminen piilomerkkeihin. Vaikeutta toi lisää vielä se, että kukaan ei nähnyt toisten tekemää jälkeä ja harjoitukseen ne vaihdettiin parin (tai ryhmäläisten) kanssa. Meillä oli parina 2v mäyrisnarttu kokeneen metsämiesisäntänsä kera. Ja maasto-osuuden vetäjänä Päivi, jolla "luonnonlahjakkuus mäykky" (JVA-arvo minimimäärässä kokeita), mutta kokemusta myös pk-lajeista eli osasi tuoda sitäkin näkökulmaa. Huipputreenitiimi!

Maastoon ei pääse, ellei koira läpäise ampumatestiä. Käytännössä tämä menee niin, että koirat sidotaan kiinni tuomarin osoittamaan paikkaan (puihin) 6m jälkiliinan (sääntöjen mukaan mejässä liinan oltava tasan 6m pitkä, ei yhtään pidempi tai lyhyempi, koska mittauksia kokeissa tehdään) päästä. Ohjaajat siirtyvät tuomarin merkistä pois koiriensa luota. Käskyn alle ei saa jättää, eikä itse asiassa sanoa yhtikäs mitään (odota tms.) tai rauhoitella edes silittelemällä. Tämän jälkeen ammutaan haulikolla laukaus ilmaan. Mikäli koira pelkää tms., ei tuomari anna lupaa jatkaa maasto-osuudelle. Tämä tehtiin myös eilen ennen maasto-osuutta. Eka kerta, kun Keltsin laukausvarmuutta testattu "virallisemmin". Itseäni jännitti kovasti, koira ei korvaansa lotkauttanut, vaan seisoi hievahtamatta paikoillaan.

Olosuhteet olivat jokseenkin ihanteelliset treeneihin. Upea kangasmaasto, kosteaa, kun sade ropisi hiljalleen, eikä metsän siimeksessä tuullut oikeastaan yhtään. Yllättävää kyllä tässä lajissa haasteita ennemmin aiheuttaa liian tuore kuin liian vanha jälki. Voimakas veren haju on koiralle hankalaa, kun vielä tällaisessa kelissä haju leijuu ilmassa ja työtä pitäisi tehdä kuitenkin nenä maassa. Etukäteen mietitytti myös meidän vauhti, onko sitä ihan liikaa. Lähdössä annoin käskyn "Jälki", Keltsi tutki lähtöruudun tarkasti ja lähti siitä ajamaan jälkeä todella varmasti. Yllättävää kyllä vauhtia ei ollut yhtään liikaa, vaan suoritti tehtäväänsä todella rauhallisesti sekä varmasti. Tarkisti jäljen todella tarkasti ja merkkasi makuut kulmissa. Kaksi kertaa teki oman koukeronsa. Toisella kerralla oli pakko käydä tarkistamassa mättään takana oleva hirvenpa***akasa. Toisella kertaa joku muu mielenkiintoinen haju. Mutta molemmilla riitti, kun sanoi "Jälki", jolloin palasi takaisin pisteeseen, mihin jäi ja jatkoi siitä työskentelyä eteenpäin. Oli aika jännittävää, joskin opettavaista kulkea jälkiliinan päässä (mejässähän saa pitää kiinni ainoastaan jälkiliinan päästä), kun ei itsellä mitään ennakkoaavistusta jäljen kulusta ja pystyi vaan luottamaan koiraan, että se tietää, mitä tekee. Eipä voinut ainakaan ohjata tai auttaa, vaan oli annettava koiran tehdä ratkaisut itsenäisesti. Yhdessä kohtaa tuli jo kylmät väreet, kun tulimme ojan/puron luo. Mietin mielessäni, että jälki menee ehkä tästä yli tai sitten ei. Keltsi ratkaisi tilanteen ylittämällä ojan ja oikea päätöshän se oli. Hienosti jatkoi siitä jäljen ajamista kaadolle asti, joskin siellä sitten ihmetteli hirvensorkkaa sen näköisenä, että "Ai tässäkö se nyt sitten muka oli?", mutta alkoi maistella sitä. Merkkasi siis senkin riittävällä tavalla. Huvittavaa, että kaadon jälkeen metsästä poistuttaessa nuuhkutti vielä jäljen tekijöiden saappaan jäljet tielle, mistä olivat poistuneet. Ilmeisesti myös "ihmisjäljestä" on jäänyt jotain oppeja mieleen?

Päivän päätteeksi oli palautekeskustelu. Keltsi sai kovasti kiitosta jälkityöskentelystään. Lisäksi se on koira, mitä on helppo lukea, missä kulloinkin mennään. Jatkoon saadut eväät olivat, että treeniä vaan, sitä kautta suoritusvarmuutta ja kokeisiin. Näillä jatketaan, koska mejä kiehtoo todella kovasti. Laji, missä voi olla oikeasti hyödyksi, jos se tositilanne (haavikko metsällä, kolaritilanne tms.) joskus eteen tulee.

Rankka päivä takana, mutta illalla menimme vielä rentoutumaan rantasaunan lämpöön. Keltsi mulasi vedessä ja kävi uimakoulua Jennin opastuksella.


(kuva otettu kamerakännykällä, joten pahoittelut sen huonosta laadusta)