Sadepäivä, mutta se ei tekemistä haittaa, kun ei olla sokerista. Päivällä käytiin pitkä lenkki, missä Keltsiläinen sai kirmata sydämensä kyllyydestä vapaana. Kovin syksyinen tunnelma oli jo metsässä, vaikka lehdet vielä puissa onkin. Lenkillä keppien ilmaisua. Ja toistoa vielä illemmalla hevosten ruokkimisen lomassa. Oikein kivasti ilmaisi kepit molemmilla kerroilla.
Illalla meidän jälkikurssin viimeiset viralliset treenit Värälässä. Jälkien vanhenemista odotellessa otettiin esineruutua. Kati, Saidi ja Pauliina näyttivät meille noviiseille "mallisuorituksia". Heh. Noh kaikennäköistä sattui sekä tapahtui ruudussa ja tultiin siihen tulokseen, että ei ollut sen harjoituksen päivä tänään. Keltsin kanssa otettiin viimeisenä. Ensin musta pehmorotta (valkoinen vaihtui mustaan ihan maastoystävällisemmän värinsä vuoksi), minkä Kati vei tuttuun paikkaan ruudun keskelle. Napakasti lähti matkaan, nappasi esineen, toi ja luovutti nyt taas nätisti käteen. Seuraavana pieni, karvainen "piippihiiri" vasempaan kulmaan taaemmaksi. Lähti innoissaan matkaan, mutta pakko oli käydä tarkistamassa kohta, missä rotta oli ollut. Siinä samaisessa kohtaa on nuo esineet aika pitkälti tähän asti olleet. Laajensi siitä sitten aluetta, mistä esinettä etsi ja nappasi hiiren matkaan. Kerran tipahti suusta, mutta poimi sen takaisin, toi perille ja luovutti nätisti käteen. Palkaksi iltasapuska. Kiva, kun on saanut ruudun juonesta kiinni ja nyt alkaa olla sitä toivottua intoakin. Pidettävä vaan huoli, että se innokkuus myös säilyy. Mukava myös, että luovutti esineet nätisti, vaikka ei sitä vielä sen kummemmin edes vaadittu. Mutta nyt tiedän, että sitäkin voin jo vaatia niin oppii kerralla kunnolla.
Jälkitreenit kruunasi mojova kantarellisaalis. Läksin mukaan Pauliinan & Mellin jäljelle, mutta oma matka tyssäsi erääseen risukkoon, missä oli pelkkää oranssia väriä ympärilläni. Muutaman neliön alueelta sain kakkapussillisen (puhtaan toki!) näitä herkkuja. Nam ja slurps! Kyllä jäljestys on mukava harrastus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti