Tällä viikolla on treenailtu keppien ilmaisua. Hevosia ruokkimaan mennessä olen tipauttanut salaa 1-2 jälkikeppiä metsätielle. Katsonut jonkun maamerkin, mistä muistan sijainnin. Takaisin tullessa sitten tsekattu, miten niitä löytyy ja palkannut ilmaisuista. Eilen matkassa oli vain yksi, minkä tipautin viimeiseen mäkeen ennen laidunta. Tämän jälkeen jatkettiin matkaa ja laskin koiran irti. Käytiin ruokkimassa hevoset ja oltiin lähdössä kävelemään takaisinpäin, kun törmättiin naapuriin, jonka kanssa jäin juttelemaan. Keltsiläinen touhusi omiaan lähistöllä. Vähän ajan kuluttua sitä ei näkynyt. Oli mennyt palan matkaa kotiinpäin ja tuli sitten sieltä jälkikeppi suussa! Tuossa mäellä sahataan parhaillaan polttopuita, joten jos jonkinnäköistä risua sekä keppiä piisaa. Mutta ilmeisesti pyykkikorissa hikisukkien joukossa on omiin jälkikeppeihin tarttunut niin ainutlaatuinen haju, että se erottui joukosta jo matkan päästä ja löytyi ihan omatoimisesti.... Ei hitto!
Tänään laitettiin ilmoittautuminen elämän ekaan mejä-kokeeseen. Elokuun alussa olisi Orimattilassa. Miettinyt itsekseni, että tavoite = hyväksytty tulos. Ja kaikki siitä yli = tavoitteen ylittyminen. Nyt jännätään, että mahdutaanko mukaan ja sen jälkeen alkaakin sitten itse kokeen jännääminen, jos mukana ollaan. Huh.
Hienoa Keltsiläinen, kuten puhuttiin niin ei kepeissä taida olla ongelmia:)! No niin,lykkyätykö kokeeseen menoon, niin sitä pitää!
VastaaPoista