Aamu alkoi epätavallisissa merkeissä, Keltsi nimittäin "eksyi". Lähti miesten matkaan hakemaan lautoja ladolta. Höntsäili omiaan, kunnes naapurinmies oli tullut eräkämpältään kävellen, matkalla kalaan. Oli kävellyt ladon ohi ja Keltsi oli lähtenyt kävelemään perään (koska Keltsi Keltsiläinen rakastaa koko maailmaa niin toki myös koko maailma häntä... Huoh). Kulkenut sitten mutkan taakse, mihin ei lato enää näy ja tämän jälkeen tuli pattitilanne. Matkaa kotiin on vain pari sataa metriä, takaisin ladolle sama matka. Molempien suuntien pitäisi olla lenkiltä tuttu reitti. Mutta on ilmeisesti "niin ihmisissä kiinni", ettei arvannut enää lähteä yksistään suunnistamaan suuntaan tai toiseen, vaan meni lähimpään paikkaan, missä ihmisiä pihalla (=tuttavien mökille). Siinä mökin kuistilla istui hievahtamatta kuin totemipatsas, kun etsin koiruutta ja kurvasin pihaan. Ei vissiin uskaltanut liikkua enää mihinkään. Muistui mieleen Oona-mummon lenkki, kun jäi risteykseen istumaan ja odottamaan, että joku tulee hakemaan. Noh sen verran vissiin säikähti itse tuosta, että iltapuolella ei suostunut tulemaan autosta ulos, kun mentiin viemään laidunhevosille leipiä, vaan halusi jäädä autoon odottamaan, heh.
Illan jälkitreeneihin ei tällä onneksi ollut mitään vaikutusta. Oltiin Anhavassa treenailemassa. Keli oli kerrassaan loistava. Parikymmentä lämmintä, puolipilvistä ja pieni tuuli. Talloin n. 100m suoran jäljen. Ekan kerran kokeiltiin pientä janaa. Matkaan muutaman metrin päästä jäljestä ja n. 45-asteen kulmassa, myötätuuleen. Jäljen alkuun muutaman namun kasa, loppumatkalla vain muutama yksittäinen. Ja loppupalkka (neuta) rasiassa taskussa. Ei ollut jäljestystaito kadonnut mihinkään, yhtä tarkkaa työtä teki kuin tähänkin asti. Ja janankin honasi heti. Seuraavalle kerralle sitten lisätään jäljelle kulma ja jatketaan janaharjoituksia. Myös keppejä aletaan pikkuhiljaa opetella (erillisenä kotosalla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti