Treenailimme perinteisesti hyvin pieniä palasia, vaiheittain ja leikin varjolla. Ohjattu nouto oli ensimmäinen liike, mitä teimme Oilin kanssa seuraavasti:
- Koira vietiin seisomaan merkin taakse oikeaan paikkaan (+ paikka käsky tai avustaja pitämässä koiraa kiinni) > samanarvoiset lelut koiran molemmille puolille muutaman metrin päähän (haetaan aina se, mikä viety ensimmäisenä) > lähetys "hae" tms. ja käsimerkki kumpaan suuntaan > kehut jo oikeaan suuntaan lähtemisestä ja palkaksi leikkiä kyseisellä lelulla
Keltsin mielestä superkiva juttu. Oli kerrassaan mahtavaa singahtaa sinne suuntaan lelua hakemaan, mihin käsimerkillä ohjasi. Lelupalkalla saa sitä kaivattua vauhtia, mutta vastaavasti lelun ollessa näköpiirissä malttaminen on se kompastuskivi. Pitäisi päästä samaan pisteeseen kuin ruoan kanssa eli ansaittava ja ilman lupaa ei oteta. Samoin seisominen on ollut hankalaa ja on sitä yhä, vaikka eteenpäin on jo päästy. Hurjasti vaan treeniä niin eiköhän ne siitä. Apuohjaajaa kannattaa hyödyntää aluksi ja muutenkin toki aina, kun mahdollista. Myös tuon malttamisen kannalta avustajasta on iso apu alkuvaiheessa, mutta jatkossakin voi hyödyntää. Oili opastikin meille vaihtoehtoisen palkkauksen niin, että apuohjaaja seisoo minun selän takana ja heittää pallon palkaksi suuntaan, mihin koiran käskyn + käsimerkin avulla lähetän. Pitää kokeilla tuotakin.
Marko kertoi tunnarin olevan liike, missä virheitä tulee todella paljon ja sen opetteluun kannattaa satsata alusta asti rutkasti aikaa sekä vaivaa. Ja varautua myös siihen, että vaikeuksia voi matkalla tulla ja palattava vaan sitten takaisin päin. Ihan alkeita opiskelimme tässäkin seuraavasti:
- Pyydetään koira istumaan paikoilleen (ei ympätä perusasennon vaatimista tms.) > viedään oma kapula muutaman metrin päähän koirasta ja haudataan se ruohikkoon niin, ettei näe sitä (heilutellaan toki koiran nähden, mitä sinne ollaan piilottamassa) > siirrytään vähän matkan päähän kapulasta ja koiralle käsky "Oma" tms. > ollaan ihan hiljaa ja annetaan koiralle "nenätyöskentelyrauha" sekä mahdollisuus tehdä ratkaisut itse > palkkaus, kun poimii oman suuhun (tai merkkaa edes muuten).
Noutoa lähestyimme kunkin koirakon toiveiden/haasteiden mukaan. Keltsin kanssa ollut se ongelma, että rakastaa noutoleikkejä, mutta mieluusti alkaa järsiä kapulaa tai pahimmassa tapauksessa "vohkii" sen. Kokeilimme hieman erilaista lähestymistapaa sekä lelupalkkausta (vaihtari).
- Koira sivulle > kapulan heitto > "Hae"-käsky > narupallo taskusta ja juosten peruuttaen sekä kehuen koirasta poispäin > Vaihtari (kapulan vaihto leluun) ja leikkiä palkaksi
Keltsi oli vähän ihmeissään, että mikäs juttu tämä nyt on, mutta ei tietoakaan kapulan jäystämisestä tai varastamisesta, kun ampaisi minun perään se suussa! Toimi siis! Eli varmasti voidaan hyödyntää noudon opettelussa tätä metodia. Ja myöhemmin tärkeää muistaa vaihdella sitä, mistä palkkaa (kapulan tuominen, luovutus, vauhdikas luoksetulo, eteentulo, perusasentoon sivulle jne. jne.) pallolla.
Kurssin suurin anti on ainakin itselle ollut se, miten pieniin palasiin yksittäinen liike pitää pilkkoa. Ja yhdellä kertaa pitää harjoitella vain sitä yhtä asiaa, eikä ahnehtia. Hyvä esimerkki tänään tunnarissa, kun vaistomaisesti pyysin koiran sivulle perusasentoon. Markon kommentti oli, että ei tarvitse mitään saksalaista kuria nyt, vaan keskitytään ihan pelkästään siihen omaan tunnarikapulaan.
Avartava ajattelutapa on ollut myös se, että EVL-liikkeiden opettelun voi alkaa ihan pennunkin kanssa, kunhan ne tapahtuvat leikin varjolla. Liikkeinähän nuo ovat koirasta tosi kivoja, kun saa porhaltaa sata lasissa. Myös lelupalkkaukseen on tullut rutkasti hyviä vinkkejä.
Vielä kaksi treenikertaa jäljellä tiuhaan tahtiin (ke ja su), joten välissä ei hirmuisesti itsenäisiä treenejä ehdi tehdä. Ollaan tosin jo "vinguttu" jatkokurssia syksyyn, jolloin ehtisi kukin tahoillaan sulatella näitä oppeja ja syksyllä voitaisiin sitten tsekata, missä mennään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti