keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kipinästä tuli syttyy

Se pätee myös tokoiluun. Ainakin meidän kohdalla. Pentukoulusta viime syyskuussa se lähti, eikä loppua näy. Tänään oli kesäkurssin eka kerta, mikä meni teorian merkeissä ja tutustuttiin samalla myös toisiimme. Ryhmään oli otettu 8 koirakkoa ja kouluttajia on matkassa koko ajan kaksi, joten molemmille tulee kerrallaan 4 oppilasta. Tai homma menee siten, että ollaan yhdellä kerralla 2h, tunti kummankin ohjaajan kanssa. Yksi kerrallaan treenataan ja jokaisella kerralla pari liikettä, mihin keskitytään. Ideologia tällä kurssilla on hieman erilainen siinä mielessä, että tarkoituksena ei ole hinkata ALO-luokan liikkeistä mahdollisimman valmiita, vaan katsoa jo hieman pidemmälle eli tutustumme myös AVO-, VOI- ja EVL-liikkeisiin (ainakin ruutu, tunnari ja idari) . Ja pääpaino on siinä, että jokaisen kohdalla pistetään paukkuja siihen, että mietitään, mitkä voisi olla parhaat keinot viedä juuri kyseistä koiraa eteenpäin. Vaikuttaa tosi hyvältä!

Kurssilla on todella mielenkiintoiset ohjaajat Marko & Oili. Markon eka koira on ollut staffi, mille sai kunnioitettavan TVA-arvon (nostan hattua, joka staffin vie tuohon pisteeseen!). Nykyisin bortsu, minkä vastaava arvo vaati peräti 5 koetta. Oili taasen aloittanut tokoilun kolmen borderterrierin kanssa. Kaksi ensimmäistä kisasi VOI- ja EVL-luokissa, kolmannesta tuli sitten TVA. Hänelläkin tosin nyt bortsu ja on mukana maajoukkueen valmennusrenkaassa. Jälkimmäisellä löytyy myös kotisivut http://www.kolumbus.fi/oili.pete/ missä paljon juttuja sekä ajatuksia koiraharrastuksista (osiossa artikkelit).

Suurella mielenkiinnolla sunnuntain ekoja treenejä koiran kanssa odottaen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti