Juupajuu. Vettä on tullut tänään niin, että piisaa... Mistähän muuten tulee sanonta "koiranilma", koska koirallekkin tämä on liikaa? On nukkunut koko päivän kuistilla katon alla omassa pedissään, mitä nyt jonkun kerran juossut häntä suorana tallin suojaan...
Illalla oli tauon jälkeen ekat jälkitreenit Anhavan maastossa. Vaati himppasen extremehenkeä lähteä matkaan, mutta millään ei malttanut pysyä poissakaan. Sade oli piiskannut koko päivän, mutta metsässä onneksi tasaisemmin, joten kosteudesta ei sinänsä haittaa. Haastavammalta tuntui tuo puuskittainen tuuli, mikä selvisi itse asiassa vasta jäljen teon aikana. Talloin helpon jäljen, suora, mittaa n. 90 askelta. Viime kerrasta viisastuneena (ne pirun muurahaiset) vaihdoin herkkupalat tylsiin 1/4 pilkottuihin Froliceihin. Ja iltasapuskaa vähän rasiassa taskuun. Namu jokaiselle askeleelle sekä pieni kasa lähtöön ja maaliin. Jäljen tehtyäni selvisi, että tulihan sitten vedettyä se vastatuuleen. Vähän mietitytti myös se, miten tauko on koiraan vaikuttanut.
Eikun matkaan... Rauhottui tosi hyvin ennen lähtöä, istahti perusasentoon sivulle. Käsky "Jälki" ja sen jälkeen ei tarvinutkaan tehdä muuta kuin kävellä perässä sekä jarrutella varovaisesti. Ajoi tosi hyvin sekä varmasti jäljen loppuun asti. Jännä homma, että lähdössä maistoi muutaman namun, mutta sen jälkeen ei koskenut enää yhteenkään! Jokaisen treenikerran jälkeen saadaan välitön palaute ohjaajilta. Positiivista oli koiran työskentely, jäljestää tiiviisti nenä maassa. Kehitettävät asiat olivat (yllätys yllätys) minuun itseeni liittyviä. Alussa pitää viedä koira lähemmäksi jäljen alkua, koska ei vielä mitään janaa kuitenkaan harjoitella. Samoin jäljestäessä on käveltävä lähempänä koiraa. Ja jarruttelussakin löydettävä se kultainen keskitie. Liian kovaa ei toki saa mennä, mutta ei myöskään syödä jäljestysintoa liiallisella jarruttelulla. Ja jatkoon saatiin ohjeet/vinkit, että mittaa jäljelle vähintään puolet lisää sekä namuja vain noin joka 5.-6. askeleelle, kun ne eivät selkeästikään hirveämmin kiinnosta. Ja lähdössä pidetään kuitenkin yhä se pieni kasa.
Toko-kurssin toiselta vetäjältä oli tullut sähköpostia, missä kiitti hakemuksesta ja ilmoitti palaavansa asiaan pian. Olen varovaisen toiveikas, että tämä tarkoittaisi meidän pääsemistä mukaan...
Muuten päivä onkin ollut varsin murheellinen. Eilen syntynyt "pikkuvarsa II" oli liian heikko elääkseen. Laukkasi varhain tänä aamuna vihreämmille laitumille. Klinikalle saatiin, mutta mitään ei tehtävissä. Jännä, miten Keltsi ymmärsi tilanteen vakavuuden. On vahtinut molempia varsoja silmä kovana niiden syntymästä asti. Aamulla yritimme hoitaa varsaa parhaalla mahdollisella taidolla ja tuo istui/makasi karsinan oviaukossa koko ajan hievahtamatta tai päästämättä äännähdystäkään. Seurasi vaan tilannetta tosi huolestuneen näköisenä. Ja vielä varsan (sekä emän) klinikalle lähdön jälkeen kävi moneen kertaan tallissa tarkistamassa tilanteen oven takana ikäänkuin epäuskoisena "Eikö ne muka ole täällä?". Rankka päivä, eikä näihin tällaisiin asioihin ikinä totu, mutta elämän on vaan pakko jatkua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti